perjantai 11. tammikuuta 2013

Kausi aloitettu

Ihan aluksi, kiitos kovasti teille 80 lukijalle! Ensi viikolla tulossa erikoispostaus.
 
Eilen alkoi kevätkausi. Kenttä ei ollut missään parhaassa kunnossa, joten tunnilla mentiin käyntiä ja ravia. Eikä siellä pystynyt ravaamaan edes kunnolla. Menin tunnin Limpparilla ja tallilla olin joskus 20 yli viisi. Vaihdoin kamat ja menin hoitamaan ponia. Hoitaessa se oli super nätisti. Satulan laitossa poni olikin sitten hankalampi. Se käyttäytyi kuin pikkuinen possu.
 
 
Aluksi käveltiin ihan normaalisti. Ja sitten aloitettiin tekemään kevyessäravissa jokaiseen kulmaan voltit ja sivuille pysähdykset. Toisessa lyhyensivun keskellä piti tehdä peruutuksia. Limppari ei osaa vielä ihan täydellisesti peruuttaa, niin ne meni vähän vinoon, mutta alkoi ne vähitellen paranemaan. Mentiin samaa tehtävää aika kauan, kunnes käveltiin hetki ja vaihdettiin suuntaa.
 
Toiseen suuntaan tehtiin samoja asioita. Toiselta pitkältä sivulta piti kääntää radan poikki ja mennä kahden puomin yli.. Niiden väliin piti kumminkin tehdä pyähdys. Siitä sai sitten päättää kumpaan suuntaa kääntyy ja sitten tehtiin kulmiin kahdet voltit peräkkäin harjoitusravissa ja lyhyille sivuille pysähdykset. Mentiin sitä loppu tunti ja sitten käveltiin loppukäynnit. Poni takaisin talliin, hoidin sen ja vein kamat satulahuoneeseen ja sitten menin moikkaamaan Maisaa.
 
 
Toivottavasti päästäis seuraavaks laukkailemaan. Kuvia ei ole, joten tossa kaks vanhaa. Mutta ensi postaukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti